29.5.12

Kaksipuoliset kangastabletit


Ompelin kaksi käännettävää kangastablettia uustuotantoon otetuista mustavalkoisista puuvillakankaista. Toiselle puolelle tuli Maija ja Kristina Isolan Marimekolle v. 1968 suunnittelemaa Muija-kangasta ja toiselle Aini Vaarin Finlaysonille v. 1958 suunnittelemaa Coronnaa.



Muija-puoli esillä


Kahteen tablettiin tarvitaan:

4 kpl 35x45 cm puuvillakangasta
2 kpl 35x45 cm silittämällä liimautuvaa tukikangasta
2 kpl 160 cm vinonauhaa

Tablettien ohje ja kaavat löytyvät täältä.

Muuntelin ohjetta pyöristämällä tablettien kulmat kahvikupin alusen avulla ja käyttämällä reunoihin vinonauhaa. Jätin ohjeessa olleen taskun pois, enkä käyttänyt tukikangasta. Finlaysonin Coronna-kangas on paksua ja tukevaa, se antaa tableteille ryhtiä.


Vinonauhalla kantatut tabletit tehdään näin:
 

1. Ensin leikataan kankaista kappaleet ja 
pyöristetään niiden reunat


2. Ommellaan vinonauha toisen 
kappaleen reunaan


3. Neulataan toisenkin puolen kappale reunan yli 
käännetyllä vinonauhalla


4. Ommellaan päälle päin taitetun vinonauhan 
reuna molempien kappaleiden läpi - ja valmista tuli! :)






Tabletteja on helppo ja nopea tehdä. Niihin menee suhteellisen vähän kangasta ja tarvikkeita. Perusohjetta voi muunnella ja ommella tableteista oman näköisiä, oman kodin sisustukseen sopivia. Tabletteja voi ommella useita erilaisia ja vaihdella aina mielialan mukaan tai kun toiset ovat pesussa. 


24.5.12

Pöytäkalenteri ja kännykkäkotelo


Vanhasta mustasta nahkatakista on riittänyt paljon iloa. Siitä riittää materiaalia monenlaiseen tuunaukseen. Tällä kertaa uudistin työpöytää ja sen tavaroita. 

Leikkasin ja ompelin nahkatakin kierrätysnahasta rusetin samalla periaatteella, kuin rusetti-rannekorun. Leikkasin nahasta rusettiin vielä irralliset liehukkeet. Liimasin rusetin ja liehukkeet Erikeeperillä Pöytäkronon kanteen. On olemassa myös nahan liimaamiseen tarkoitettua liimaa, mutta kokeilen nyt ensin, pysyykö rusetti kiinni Erikeeperillä. 

Rusetti peittää kalenterin kannen tekstin ja tekee pöytäkalenterista vähän persoonallisemman. :)


Nahkainen rusetti pöytäkalenterin kannessa


Ompelin nahasta vielä kotelon kännykälle. Piirsin kännykästä kaavan, jonka mukaan leikkasin nahasta kaksi samankokoista kappaletta. Leikkasin reilun kokoiset kappaleet, että kännykän saa nopeasti sujautettua ulos kotelostaan. Jos haluaa kotelosta jämäkämmän, kappaleiden taakse voi laittaa silittämällä liimautuvaa tukikangasta.

Tein nahasta samankokoisen rusetin kuin kalenterin kanteen. Sen jälkeen ompelin kotelon kappaleet kaksoistikkauksilla oikealta puolelta kiinni toisiinsa. Samalla ompelin rusetin reunoistaan sivusaumoihin. 


Ruseteilla somistettu kalenteri ja kännykkäkotelo


Muutama vinkki nahan ompeluun:

  • Nahka on mukava materiaali työstää, koska se ei purkaudu, eikä reunoja tarvitse huolitella. Reunat ja saumanvarat viimeistellään tarvittaessa liimaamalla.
  • Paksua nahkaa ei kannata leikata kaksinkerroin, vaan jokainen kappale erikseen. Nuppineulojen käyttö ei ole suositeltavaa, koska nahkaan tulee reikiä. Nuppineulojen sijaan kiinnittämiseen voi käyttää maalarinteippiä.
  • Ompelukoneeseen kannattaa säätää pidempi pistonpituus, koska jos ompeleita joutuu purkamaan, tiheitä pistoja on vaikeampi purkaa. Tiheistä pistoista tulee nahkaan enemmän reikiä ja vierekkäisistä rei'istä voi tulla isompia reikiä.
  • Nahan ompeluun on olemassa kolmikulmaisia nahkaneuloja. Nahkaneula lävistää nahan tavallista neulaa paremmin. Itse käytin ihan tavallista neulaa ja hyvin ompelu sujui silläkin.  


22.5.12

Puiset housuhenkarit


Pienissä tiloissa tilankäyttöä voi tehostaa ja lisätä säilytystilaa ripustamalla tavaroita seinille. Puiset housuhenkarit ovat hyvännäköisiä ja käyttökelpoisia erilaisiin ripustuksiin

Kauniita vaatteita ja henkareita ei tarvitse pitää kaapeissa piilossa. "Päivän asun" voi ripustaa henkareissa esille koukkuihin seinälle tai vetimiin vaatekaapin oviin. Vaatteet ovat seuraavaa aamua varten valmiiksi esillä ja lähtövalmiina. 

S-koukut ovat käteviä muuallakin kuin keittiössä. Esim. makuuhuoneessa, eteisessä ja vaatehuoneessa niihin voi ripustaa koruja, laukkuja ja muita asusteita.  


Puiset henkarit ja s-koukku


Kierrätysnahasta ompelemani rusetti-rannekoru


Housuhenkareihin voi ripustaa esille valokuvia, kortteja, julisteita, lasten piirroksia, lp-levyjen kansia, lehtiä yms. Henkareihin ripustettuja kuvia voi vaihtaa helposti sisustuksen ja mielialan mukaan. 


Beatlesit seinällä


Niin, ja puisiin housuhenkareihin voi ripustaa myös kapeita kankaita seinälle seinävaatteiksi. ;)



18.5.12

Pihakirppikset ja huutokaupat


Kannattaa seurata ilmoittelua pihakirppiksistä ja huutokaupoista, niitä järjestetään paljon kesäisin. Pihakirppiksiltä ja huutokaupoista voi löytää edullisesti käyttökelpoista tavaraa ja tuunaamiseen sopivaa materiaalia. Myytävistä tavaroista halutaan päästä nopeasti eroon ja ne hinnoitellaan sen mukaan, etteivät jää käsiin.

Lisäksi pihakirppikset ja huutokaupat ovat mukavia tapahtumia, joissa voi tavata samanhenkisiä ihmisiä. :)


Koulun pihakirppislöydöt


Löysin Tamperelaisen koulun pihakirppis- ja huutokauppa-tapahtumasta kotimaisen Mäkisen kuvastimen peilin ja ruotsalaisen Westerstrand-merkkisen koulun kellon pilkkahintaan. 

Hyväkuntoiselle peilille löytyy aina käyttöä ja paikka, samoin seinäkellolle. Kelloa täytyy vaan vähän tuunata, että sen saa käyntiin. Siihen täytyy vaihtaa paristokäyttöinen kellokoneisto. Pyöreän kellonhan voisi ripustaa kellotaulun ympäri kierretyllä mustalla nahkavyöllä seinään. Hmmm... ;)


15.5.12

Ommeltu säilytys-/kesäkassi


Käännettävän kesäkassin kaavan voi tulostaa tai noutaa Finlaysonin myymälöistä. Kääntökasseja voi tehdä erilaisista kankaista eri säilytystarkoituksiin tai kesäkassiksi (rannalle, retkelle, torille, kauppaan...). Kaava on hyvä peruskaava, jota voi muokata oman tarpeen mukaan.


Kääntökassin kaava ja ompeluohjeet


Kaavan jäljentämistä
 

Ostin kirpparilta edullisesti pitkän mustan kasarimallisen nahkatakin. Leikkasin takin osiin saadakseni siitä materiaalia ompelutöihin. 

Nahka on kallista ostaa uutena, mutta kirpparilta sitä voi saada edullisesti, kun etsii käyttötarkoitukseen sopivia nahkavaatteita. Kannattaa valita pehmeää ohutta nahkaa, jota pystyy ompelemaan kotikäyttöön tarkoitetulla ompelukoneella.

Nahka on materiaalina kestävä ja pitkäikäinen. Se pehmenee ja paranee vanhetessaan. Nahkaa voi hoitaa nahan käsittelyaineilla, mutta pieni kuluneisuuskin näyttää hyvältä. Toimii siis kierrätettynä. :)

Takin kanssa kuvassa myös niittivyö, josta irrotin niitit askarteluun ja tuunauksiin. Niiteillä voi somistaa esim. asusteita ja sisustustekstiilejä rokimpaan tyyliin.


Kasarinahkatakki ja niittivyö


Leikkasin paloista ommellun nahkatakin helmasta 2 kappaletta jäljentämäni kaavan mukaan. Nahkatakissa olleet tikkaukset ja valmiiksi ommellut saumat tulivat mukaan kappaleisiin. Hyödynsin myös takista irrottamani vuorin. Leikkasin samalla kaavalla 2 kappaletta vuorikankaasta. Irrotin takista myös napit sekä nahkaiset nappilenkit ja säästin ne myöhempää käyttöä varten.

Ompelin kassin vuorineen ohjeen mukaan. Ompelu sujui muuten ihan hyvin, paitsi että jossain vaiheessa vuorin ompelua vanha kauan palvellut Husqvarnani hyytyi ja alkoi SAVUTA! Annoin koneen jäähtyä hetken ja kun jatkoin ompelua, kaikki sujui taas hyvin. Paksun nahan ompelu taisi käydä vähän ompelukoneeni voimille...

Kassin tekemisessä sattui toinenkin kommellus. Leikkasin vahingossa liiankin terävillä saksilla vuorikappaleen keskelle loven. Siksakkasin loven kiinni, ettei vuori purkaudu. Peitin loven applikoimalla sen päälle nahasta leikatun sydämen. Kassin sisäpuolella vuorissa on nyt siis sydämen muotoinen nahkapaikka. :D


Sydämen muotoinen nahkapaikka vuorissa


Tästä kassista ei tullut ohjeen mukaista kääntökassia, koska ompelin toiselle puolelle vuorin. Nahka on materiaalina paksua ja jäykkää, joten toisen puolen täytyy olla ohuempaa kangasta, ettei kassista tule liian paksu ja "tönkkö". Kääntökassia varten kannattaa valita ohuemmat samanpaksuiset kankaat.

En kiinnittänyt niittejä tähän kassiin, vaikka ne olisivat hyvin mustaan nahkaan sopineetkin. Keksin niiteille kyllä vielä käyttöä myöhemmin.  


Peruskassi kierrätetystä nahasta



Kassin suuaukkoon olisi voinut ommella nahkatakista irrottamani nappilenkin ja napin kassin sulkemista varten. Sisäpuolellle vuoriin voi halutessaan ommella sisätaskuja ja lenkin avaimille. Kassin perusmallia voi muokata oman mielen ja tarpeen mukaan.

Kasseja voi ommella eri materiaaleista ja sisustukseen sopivista kankaista. Koukuissa ja naulakoissa (eteisessä, vaatehuoneessa, mökillä...) roikkuvissa kasseissa voi säilyttää monenlaista tavaraa. Kassin materiaalin voi valita sen käyttötarkoituksen mukaan.


Nahkakassi valmiina käyttöön


14.5.12

Tauluja vanhoista valokuvista


Vanhoista valokuvista saa teetettyä suurennoksia valokuvaamossa. Jopa huonokuntoiset valokuvat voidaan restauroida entiseen loistoonsa kuvankäsittelyohjelmilla. 

Valokuvia voi skannata ja käsitellä kotikoneellakin, mutta jos kyse on vanhasta ja arvokkaasta valokuvasta, kannattaa antaa työ ammattilaiselle. Kuva säilyy ammattilaisen käsittelyn jälkeen seuraavillekin sukupolville.  

Vanhoista valokuvista saa tehtyä tauluja, kun ne kehystyttää kauniisti. Kehystämössä vanhat valokuvat saavat arvoisensa kehykset ja säilyvät niissä hyväkuntoisina pitkään.

Kehystämössä voi kunnostuttaa vanhat ja huonokuntoisetkin kehykset. Jos oikeasti vanhoja kehyksiä ei ole saatavilla, voi valokuvat kehystyttää vanhannäköisillä, kuvan aikakauteen sopivilla kehyksillä. 


Emma ja Matti


Olen saanut tämän isoisovanhempieni kihlajaiskuvan tällaisena. Kuva on otettu v. 1913. En tiedä, onko kehys alkuperäinen vai onko kuva kenties suurennettu ja kehystetty myöhemmin. Kuva kehyksineen on kaunis muisto sellaisenaankin. Valokuvia voi käyttää valokuvaamossa ja kehystämössä arvioitavana. Ammattilainen osaa kertoa, mitä kuvalle kannattaa tai tarvitsee tehdä. 

Kauniista vanhoista valokuvatauluista voi tehdä kollaasin seinälle. Sukulaisia esittävät taulut voi ripustaa niin, että ne muodostavat yhdessä ikään kuin "sukupuun". :)


9.5.12

Tuolin päällystäminen [osa 2]


No niin, tässä kuvia valmiista uudelleenpäällystetystä tuolista! :)



Vanha tuoli uusissa vaatteissa


Tuolin istuinosan ja selkänojan etukappale oli niitattu kiinni tuoliin niittipistoolilla. Selkänojan takakappale oli ommeltu käsin kiinni etukappaleen saumanvaroihin. Kiinnitin uuden päällyksen tuoliin samoin kuin alkuperäinenkin päällyskangas oli siihen kiinnitetty.

Leikkasin irrottamieni päällysten mallin mukaan uudesta kankaasta oikean kokoiset kappaleet. Niittasin kappaleet kiinni tuolin selkänojaan ja istuinosaan. Tuolissa olleet pehmusteet jätin uuden päällyskankaan ja vaneriosien väliin. Pingotin kankaan tiukasti vanerien päälle, että uusi päällyskangas istuu napakasti tuolin osien muotoon. Varsinkin kulmat oli tärkeää saada käännettyä ja kiinnitettyä tasaisesti ja siististi.


Selkänojan etukappale niitattuna


Käytin niittaamiseen harrastuskäyttöön tarkoitettua Rapid Hobby niittipistoolia. Erilaisia niittipistooleja ja niittejä saa esim. Clas Ohlsonilta. Niittipistoolia kutsutaan myös sinkiläpistooliksi, jos sellaista lähtee rautakaupasta kyselemään.


Selkänojan takakappale valmiina ommeltavaksi


Käänsin ensin selkänojan takakappaleen saumanvarat nurjalle puolelle ja silitin ne muotoonsa. Sen jälkeen ompelin taustan käsin kiinni selkänojaan samalla tavalla kuin alkuperäinenkin päällyskangas oli kiinnitetty.

Kankaat kiinnitettyäni ruuvasin istuinosan ja selkänojan takaisin kiinni runkoon. Samalla vaihdoin tuoliin uudet ruuvit vanhojen eriparisten tilalle. Suihkautin ruuvien kantoihin vielä vähän mustaa spray-maalia, etteivät ne erotu uutuuttaan kiiltävinä niin selvästi mustasta rungosta.


Finlaysonin Coronna-kankaalla päällystetty tuoli


Mielestäni tuolista tuli oikein käyttökelpoinen. Se oli hyvässä kunnossa jo alunperinkin, mutta pienellä tuunaamisella uudistui kovasti. Tuolin päällystäminen ei ollut kovin vaikeaa tai hankalaa, vaikkei aikaisempaa kokemusta päällystämisestä ollutkaan. Kun on oppinut idean, osaa seuraavankin kerran ja päällyksiä voi vaihtaa useamminkin sisustuksen mukaan. 

Tuolin päällystämisessä käytetyt työvälineet ja tarvikkeet:

- ruuvimeisseli
- hohtimet
- niitinpoistaja
- puukko 
- ratkoja
- sakset
- nuppineuloja
- ompeluneula
- niittipistooli + niittejä
- uusi päällyskangas
- uudet ruuvit

Kangasta päällystämiseen kului yllättävän vähän. Ostin 60 cm palan kangasta, siitä jäi yli puolet vielä jäljelle muuhun käyttöön.


Tuli taas todettua, että toisen roska on toisen aarre...


Vanhoistakin kalusteista saa uudenveroisia, kun niille vaihtaa uudet päälliset. Käyttökelpoisia huonekaluja ei tarvitse heittää pois, vaan niille voi antaa uuden elämän edullisesti pienillä fiksauksilla. :)

Osallistuin Finlaysonin järjestämään Tyylin luot sinä -kampanjaan päällystämälläni tuolilla. Tuoli pääsi sijalle kuusi, kiitokset äänestäjille! :)


6.5.12

Tuolin päällystäminen [osa 1]


Löysin tämän siron metallirunkoisen tuolin taloyhtiöni roskakatoksesta. Tuoli on jotenkin niin hellyttävä, että se oli pakko pelastaa joutumasta kaatopaikalle. Aloin heti miettiä, miten sitä voisi tuunata... :)

Tuolin runko on mustaksi maalattua metalliputkea. Osittain maali on jo lähtenyt lohkeilemaan ja alta näkyy harmaa pohjamaali. Rungon voi hioa karkeaksi ja maalata uudelleen. Jätin rungon kuitenkin ennalleen, käytön ja eletyn elämän jäljet saavat näkyä. 

Tuoli oli päällystetty mustalla sametilla. Alkuperäinen päällys oli vielä ihan ehjä ja siisti, mutta halusin päällystää tuolin kuitenkin uudelleen kulutusta paremmin kestävällä kankaalla.

 
Tuoli ennen verhoilua


Uudeksi päällykseksi valitsin Aini Vaarin Finlaysonille suunnitteleman mustavalkoisen Coronna-kankaan. Kangas on paksua, tukevaa puuvillaa ja sopii siksi hyvin verhoiluun. Valitsin tumman kankaan, koska siinä ei näy lika yhtä helposti kuin vaaleammassa. Coronna on suunniteltu jo vuonna 1958, joten mielestäni se sopii hyvin retron putkijalkaisen tuolin tyyliin.   

Ruuvasin ensin selkänojan ja istuinosan irti metallirungosta. Sen jälkeen irrotin vanhan päällyskankaan varovasti. Sain siitä ehjät kaavat uuden kankaan leikkaamiseen. 

Niittien irrotus vanerisesta selkänojasta ja istuinosasta onnistui niitinpoistajalla, puukolla ja hohtimilla. Tuolissa olleet pehmusteet jätin paikoilleen.   


Selkänojan päällyskankaan irrottelua


Uusi istuinosan päällyskangas irrotetun päällyskappaleen mallin 
mukaan leikattuna


Niittaamista vaille valmis


Uuden kankaan kiinnittäminen niittipistoolilla vaneriseen selkänojaan ja istuinosaan jää seuraavaan kertaan. Laitan myöhemmin kuvia valmiista uudelleenpäällystetystä tuolista.


2.5.12

Pölkkyjakkara


Luonnosta löytyy paljon sisustukseen sopivaa materiaalia, kuten tämä pieni pölkky. :)


Pölkky "sohvapöytänä"


Pölkyn pinta oli kaunis sellaisenaankin, mutta koska ajattelin sijoittaa sen sisätiloihin, siitä tuli siistimpi valkoiseksi maalattuna. 

Kannattaa antaa pölkyn ensin kuivua kunnolla ja hioa siitä suurimmat tikut pois ennen maalaamista. Koska kuiva puu imee paljon maalia, pölkky täytyy maalata moneen kertaan. Jos haluaa pölkystä "kelottuneen" näköisen ja jättää puun syyt esille, sen voi maalata vain kertaalleen tai läpikuultavalla maalilla. 

Halusin pölkystä kiiltävän valkoisen, vähän "muovisen" näköisen, joten maalasin sen peittävällä täyskiiltävällä kalustemaalilla kolmeen kertaan.

Liimasin pölkyn alle vielä huopatassut huonekaluhuovasta, ettei se naarmuta lattiaa.


Pölkkyjakkara kukkapylväänä
   

Anopinkieli pölkyllä


Tukevat pölkyt sopivat istuimiksi parvekkeelle ja terassille sellaisinaan tai käsiteltyinä. Pölkkyjä voi käyttää myös sivupöytinä, yöpöytinä, sohvapöytinä (niitä voi olla rykelmä eri korkuisia), kukkapöytinä jne. Keräsin tänne ideoita, kuinka pölkkyjä voi käyttää kalusteina.


Pölkky yöpöytänä


Lisää ideoita puun ja pölkkyjen käyttämisestä sisustuksessa löytyy Woodismin nettisivuilta. Yritys suunnittelee ja valmistaa tuotteita kaadetuista piha- ja puistopuista. Tykkään erityisesti näistä tähtijakkaroista.