27.4.14

Ilmastointiteipillä päällystetyt säilyketölkit ja muita purkkituunauksia


Olin eilen mukana Inspiroidu! - sisustus- ja puutarha-alan myyntitapahtumassa Nokialla. Kerroin yleisölle blogaamisesta ja annoin helpon tuunausvinkin. Vinkkini oli erilaisten purkkien, tölkkien ja rasioiden tuunaaminen spray-maaleilla ja teipeillä.

Mukanani oli malleja tuunaamistani purkeista, tölkeistä ja rasioista. Muutamat niistä on nähty jo aikaisemmin täällä blogissa, mutta olin tehnyt myös uusia tuunauksia tapahtumaan mukaan. Käytin purkkien ja tölkkien tuunaamiseen Mastonin spraymaaleja ja Teippitarhan teippejä, jotka olin saanut tapahtumaa varten.

Käytin mm. kukonaskelkuvioista ilmastointiteippiä ananassäilyketölkkien koristeluun. Teippi on valmiiksi sopivan levyistä tölkin kylkeen liimattavaksi. Tölkit voi pinota päällekkäin ja niissä voi säilyttää esim. toimistotarvikkeita, kuten nastoja, klemmareita ja muuta pientä tarpeellista.


Lasipurkkien kannet maalasin ohuesti muutamaan kertaan spraymaalilla. Viimeistelin purkit koristelemalla ne Masking Tape- ja Washi-teipeillä. Näissä purkeissa voi säilyttää vaikka ompelutarvikkeita. Alun perin ne toimivat oliivi- ja jalapenopurkkeina.


Tämä herkkä pitsitarralla somistettu lasipurkki oli entisessä elämässään ateriakastikepurkki. Tämänkin kansi on maalattu spraymaalilla.


Lastenruokapurkkien korkit olin maalannut jo aiemmin, tuunasin niitä vielä lisää yhteensopivilla teipeillä.


Nämäkin tuunatut purkit olivat mukanani tapahtumassa. Muutama kävijä tunnisti ne ja muisti nähneensä ne blogissa.


Tapahtuma oli erittäin antoisa. Tapasin monia paikallisia käsityöyrittäjiä ja sisustusalan ammattilaisia. Sain sovittua uusia yhteistyökuvioita, niistä lisää myöhemmin. Yleisön joukossa oli myös muutama blogini lukija. Oli hauska tavata heidät kasvokkain. Osallistun jatkossakin mielelläni vastaaviin tapahtumiin blogiyhteistyön merkeissä.

Lisää tuunaamiani purkkeja löytyy "Aiheet" -luettelosta otsikon "purkit" alta.

25.4.14

Inspiroidu! - Keväinen sisustus- ja puutarha-alan myyntitapahtuma Nokialla 26. - 27.4.14


Lupauduin mukaan AvainSisustuksen Nokialla järjestämään sisustus- ja puutarha-alan tapahtumaan la 26.4.14. Käytän puheenvuoron klo 14 - 14.30 ja kerron yleisölle blogaamisesta sekä annan helpon tuunausvinkin.

Mukanani pienimuotoisilla messuilla ovat myös Maston ja Teippitarha. Sen verran voin paljastaa, että tuunausvinkkini liittyy näiden yritysten tuotteisiin.





Olen ensimmäistä kertaa mukana vastaavassa tapahtumassa blogini kautta. Jännittää ihan valtavasti! Toivottavasti jännitys laantuu, kun pääsen vauhtiin ja innostun kertomaan itseäni kiinnostavasta aiheesta. :)


Tervetuloa mukaan!


23.4.14

Teippitapetti


Sain Teippitarhalta kokeiltavakseni mustaa teippitapettia. Teippasin sillä pystyraitoja makuuhuoneen seinään. Käytin raitojen teippaamiseen myös kapeampaa mustaa ja valkoista Masking Tape -teippiä. Pystyraidat matalassa huoneessa saavat tilan näyttämään ja tuntumaan korkeammalta.
 



Liimasin teippitapettia makuuhuoneen kahdelle valkoiseksi maalatulle seinälle satunnaiseen järjestykseen. Mustien teippiraitojen sekaan liimaamani kapea valkoinen teippi pehmentää ja elävöittää seinäpintaa. Se on valkoisempaa kuin seinän maali ja kuultaa hennosti taustastaan tietyssä valossa.
 



Raitojen teippaaminen seinään on edullinen ja nopea tapa uudistaa maalattua seinäpintaa esim. vuokra-asunnossa, jossa seiniä ei voi maalata tai tapetoida. Teippitapetti irtoaa jälkiä jättämättä ja se on helppo irrottaa ennen muuttoa.



 
Teippitapettia on saatavana eri väreissä. Kirkkaat värit sopivat hyvin esim. lastenhuoneisiin.




Käytin Masking Tape -teippiä aiemmin vaatekaapin ja tv-tason ovien raidoittamiseen.


21.4.14

Tuunatut yöpöydät


Kirpputorilta löytyneet yöpöydät saivat uuden ilmeen maalilla ja uusilla vetimillä. Maalaamiseen käytetty maali on sävyttämätöntä listavalkoista Helmi-kalustemaalia. Mustat metalliset kuppivetimet ovat Clas Ohlsonilta.




 Yöpöydät ovat tammea sekä tammen väristä kalustelevyä ja näyttivät ennen maalausta tältä:


 


Yöpöydät sopivat nyt tuunattuina hyvin maalaamani parisängyn viereen.

Niin kuin on monesti todettu, käytetyistä huonekaluista saa pienellä tuunauksella sisustukseen sopivia. :)


20.4.14

Väriä eteiseen maalatuilla henkareilla


Maalasin muutaman puisen henkarin spray-maalilla keltaiseksi. Väriä sisustukseen saa pienilläkin asioilla ja esineillä. :)




Värivalinta lähti Finlaysonin keltaraitaisesta Sointu-kankaasta, josta olin ommellut verhon eteisen portaiden alle peittämään siellä olevan vaatetangon ja säilytystilan.




Käytin maalaamiseen keltaista Mastonin CarColor -automaalia. Hioin henkarin lakatun pinnan kevyesti ennen maalausta, että maali tarttui siihen paremmin. Hionnan ja hiomapölyn puhdistamisen jälkeen suihkutin henkariin kolme ohutta kerrosta spraymaalia.

Maalasin ulkona jätesäkin päällä. Maalatut henkarit ripustin kuivumaan ja odottamaan seuraavaa maalauskertaa pensaiden oksille. ;)


19.4.14

Kirjahyllystä varastohylly


Vanhasta puisesta kirjahyllystä tuunattiin kätevä varastohyllykkö kellariin.


 Korkea hyllykkö saatiin mahtumaan matalaan kellariin, kun sitä madallettiin yläreunasta sahaamalla.


 Kirjahyllyssä oli alunperin takalevy. Levy poistettiin ja hylly tuettiin ruuvaamalla sen taakse reikänauhaa ristikkäin.


Koska kellarin lattia on epätasainen ja viettää loivasti keskelle, hyllyn etujalkojen alle laitettiin hyllyn pituinen pätkä lautaa (paneelia).

18.4.14

9.4.14

Kierrätyskankaalla päällystetyt tuolit


Kirpputorilta löytyi edullisesti pala uutta harmaameleerattua villakangasta. Päällystin sillä kaksi olohuoneen ruokailuryhmän tuolia. Vanha ruokailuryhmä saa uuden ilmeen, lisää käyttöikää ja sopii paremmin sisustukseen tuolien päällykset uusimalla.




Tarkoitus on verhoilla ruokailuryhmän kaikki tuolit, kun sisustuksen väreihin sopivia kankaita löytyy.
 



Seuraavat kaksi tuolia verhoilen ehkä mustalla nahalla. Viimeiset kaksi tuolia voisin päällystää vaikka jollain paksummalla puuvillakankaalla.




Eri materiaaleilla ja väreillä verhoillut ruokailuryhmän tuolit ovat mielestäni rennommat, persoonallisemmat ja hauskemmat kuin että ne olisivat kaikki keskenään samanlaisia.




Lopusta tuolien päällystämiseen käytetystä kankaasta voi ommella sohvalle ruokailuryhmän kanssa yhteensopivat sohvatyynyt. Matot viimeistelevät sisustuksen ja sitovat eri värit yhteen.


4.4.14

Vielä on aikaa osallistua kierrätysaiheiseen ideakilpailuun!


20.4.14 saakka käynnissä olevaan kierrätysaiheiseen kilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvan ja lyhyen esittelyn ideasta ja valmiista työstä osoitteeseen madambcblog(at)gmail.com tai Books on Demand, Mannerheimintie 12B, 00100 Helsinki.
 
Parhaat ideat pääsevät mukaan tee-se-itse -aiheiseen kirjaan ja palkitaan valmiilla kirjalla. Kaikki kilpailuun osallistuneet osallistuvat 100 € arvoisen Sinellin verkkokaupan lahjakortin arvontaan.
 
Lisätietoa ja tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät täältä.





3.4.14

Laudanpätkistä nikkaroitu puulaatikko


Puutarhajätteelle rakentamastamme kehikosta jäi ylimääräisiä laudanpätkiä. Nikkaroin niistä puulaatikon.




Kuvista saa toivottavasti käsityksen, kuinka laatikko on koottu. Kehittelin mallin sen mukaan, minkä pituisiksi laudanpätkät ja palkit oli jo valmiiksi sahattu. 30 cm päätylaudat sain sahaamalla kaksi 60 cm lautaa puoliksi.





Laudat on naulattu tukipalkkeihin.




Laatikon pohjana on kaksi päätylautojen alle naulattua vierekkäistä lautaa.




Laatikkoon tarvittiin 4 kpl 25 cm tukipalkkeja, 6 kpl 60 cm lautaa, 4 kpl 30 cm lautaa sekä nauloja.




Laudan pätkistä voi nikkaroida erikokoisia laatikoita erilaisiin käyttötarkoituksiin, sisä- tai ulkokäyttöön. Puulaatikot voi käsitellä esim. maalaamalla, öljyämällä, petsaamalla, vahaamalla tai jättää viimeistelemättä.

Tästä laatikosta tulee petsaamisen jälkeen kukkalaatikko pihalle. Kokoan laatikkoon erilaisia ruukkukasveja ruukuissaan. Laatikon voi nikkaroida mittojen mukaan myös altaan ympärille. Silloin kasvit voi istuttaa kehikon sisälle altaaseen.


1.4.14

Kompostikehikko puutarhajätteille


Viikonloppuna oli jo niin lämmintä ja keväistä, että pääsi puuhaamaan ulos pihalle. Ihan ensimmäinen puutarhanhoitotoimenpide uuden kodin pihalla oli kompostikehikon rakentaminen.

 Koska meillä ei ollut mahdollisuutta kuljettaa pitkiä lautoja ja sahata niitä kotona, kompostikehikko nikkaroitiin valmiiksi sopivan mittaisiksi (120 cm) pätkityistä kestopuulaudoista. Kehikon tukipuiksi tarvittiin neljä (85 cm) kakkoskakkosta, joihin laudat naulattiin. 




Tarvikkeita kehikkoa varten metsästimme Tampereen Byggmaxista sekä Bauhausista. Molemmissa oli pihalla itsepalvelusahaus eli käsisahat. Koska lautoja tarvittiin yhteensä 24 kpl, käsisahalla jyystäminen olisi ollut suhteellisen paljon aikaa vievä homma eikä laudan päistä olisi saanut kovin siistejä.

Loppujen lopuksi hankimme laudat Messupuusta. Siellä oli itsepalvelusirkkeli lautojen pätkimistä varten. Itsepalvelusta huolimatta laudat sahattiin meille valmiiksi, koska myyjällä ei ollut kiire. Sirkkelillä lautojen mittaaminen ja pätkiminen onnistui siististi, helposti ja nopeasti.




Valmiiksi sahatut laudanpätkät oli helppo kuljettaa henkilöautolla. Laudat olivat vähän jäisiä. Annoimme niiden sulaa ja kuivua viileässä kellarissa viikon verran ennen kehikon kasaamista.

Kehikko on yksinkertainen ja se oli helppo nikkaroida. Kevyttä kehikkoa on tarvittaessa helppo siirtää. Kompostikehikko nostettiin tiilien päälle, ettei se ole ihan maassa kiinni.   

Nyt pihan siistiminen pääsee kunnolla käyntiin, kun puutarhajätteelle on paikka jossa sen voi kompostoida. Ajan mittaan jäte muuttuu mullaksi ja sitä voi käyttää ravinteena istutuksiin. Lisätietoa kompostin hoitamisesta mm. täällä.




Jos oikein tarkkaan katsoo, kuvan oikeassa etureunassa näkyy sinivuokko. :)