7.2.15

Mielensäpahoittajan karvalakki tekoturkiksesta ja maastokankaasta


Karvalakkiin tarvitaan 25 cm tekoturkista sekä 25 cm maastokuvioista tai jotain muuta paksua kangasta. Tämän lakin kaavat on jäljennetty Tee itse - 100 ideaa -lehdestä 1/1978. Vastaava kaava löytyy Suuri Käsityölehden numerosta 11-12/2013. Karvalakin kaavan voi tilata myös Nordic Patterns -kaavojen verkkokaupasta.  




 Jäljensin karvalakin kaavat kaava-arkilta voipaperille. Kaavoja tarvitaan 3 kpl, lippa, kupu ja sivukappale. 




Seuraavaksi piirsin kappaleet kaavojen ääriviivoja pitkin kankaalle ja leikkasin irti 1 cm etäisyydeltä reunasta (=saumanvarat). Leikkasin kummastakin kankaasta kappaleet 1 x lippaa, 1 x sivukappaleita ja 4 x kupua varten. Kun kaikki tarvittavat kappaleet oli leikattu, huolittelin niiden reunat saumurilla. 




Kappaleet ommellaan yhteen oikeat puolet vastakkain. Kappaleiden reunat, jotka jäävät lakin reunaa vasten, jätetään ompelematta vielä tässä vaiheessa. Yhteen ommeltujen kappaleiden kulmiin leikataan pieniä halkioita kääntämisen helpottamiseksi. Kappaleet käännetään oikein päin ja silitetään muotoonsa tarvittaessa.




Ompelin lipan ja sivukappaleen lakin maastokankaasta ommellun kuvun reunaan. Kun lippa ja sivukappale olivat paikoillaan, kohdistin kuvut vastakkain niin, että lippa ja sivukappale jäivät kupujen sisälle. Ompelin kuvut yhteen, mutta jätin n. 10 cm pituisen kääntöaukon. Käänsin lakin oikein päin ja ompelin kääntöaukon käsin kiinni.




Karvalakki on käännettävä ja sitä voi käyttää molemmin puolin. Korvaläppiin voi ommella nauhat tai kaitaleet ja soljet, joilla läpät sidotaan yhteen pään päälle.


4 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Voi vitsi miten hieno, kiva vielä kun on käännettäväkin.

Madam B.C. kirjoitti...

Eikä :'D "Mielensäpahoittajan karvalakki" - mä tykkäsin tuosta lakista heti luettuani otsikon :D

Miia kirjoitti...

Tummanvihreä tekoturkis on sellaisenaan aika ankea, mutta sopii hyvin maastokankaan kanssa, molemmin puolin käytettäväksi. ;)

Miia kirjoitti...

Pieni pilke silmäkulmassa tuo karvalakki tuli muutenkin tehtyä... ;)

Lähetä kommentti