20.2.16

Huopasuikaleista punottu kori


Huopasuikaleista ja niiden punomisesta innostuneena kokeilin huopakorin punomista. Käytin kokeiluuni samaa ohutta polyesterihuopakangasta josta punoin ja ompelin koristetyynyn.

Korin punomiseen sopii paremmin paksumpi huopa. Ohuesta huovasta punotusta korista ei tullut ihan niin jämäkkä kuin olisin toivonut, vaikka korin reunat onkin punottu kaksinkertaisiksi. Kori soveltuu kuitenkin hyvin esim. lankakerien ja -vyyhtien säilyttämiseen.   


Ihan aluksi mittasin ja piirsin huopaan suikaleiden ääriviivat. Tähän koriin käytetyt huopasuikaleet ovat 4 cm leveitä. 


Piirsin ja leikkasin korin pohjaan tarvittavat suikaleet 90 cm pitkiksi.


Asettelin korin pohjan huopasuikaleet (6 + 6 kpl) ristikkäin ja punoin ne yhteen korinpohjatekniikalla. Korin pohjan kooksi tuli 24 x 24 cm.


 Reunoja varten leikkasin 6 kpl (=6 kerrosta) 2 m pitkää suikaletta. Punoin pitkät suikaleet pohjan suikaleiden väliin pohjan ympäri. 2 m pitkät suikaleet riittivät kahteen kierrokseen. Samalla reunoista tuli kaksinkertaiset.
  

Punotut suikaleet pysyvät paremmin paikoillaan, kun ne kiinnittää toisiinsa nuppineuloilla. Käytin isompikokoisia nuppineuloja, normaalikokoisetkin käy.

Suikaleiden päät pujotetaan piiloon punoksen väliin. Punosta voi kiristää, jos se tuntuu liian löysältä ja suikaleiden väliin jää liian suuret raot.

Jos leikatut huopasuikaleet ovat liian lyhyitä, niitä voi jatkaa. Jatkettu kohta piilotetaan punoksen sisälle.


Reunojen punontaa jatketaan, kunnes kaikki 6 suikaletta on kierretty kahdesti limittäin pohjan suikaleisiin. Korin reunojen korkeudeksi tulee kuudella 4 cm leveällä suikaleella 24 cm.


Lopuksi pujottelin korin yläreunan suikaleiden päät punoksen väliin ja liimasin päät tekstiililiimalla. Myös muut punoksen väliin piilotetut suikaleiden päät voi kiinnittää liimaamalla. 

Huopakorin voi viimeistellä esim. kiinnittämällä sen kahdelle sivulle huovata tai nahasta leikatut kahvat.

Samalla idealla voi tehdä eri kokoisia huopakoreja. Ohje punottuun huopakoriin löytyy myös täältä ja täältä.

4 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Aivan ihana kori siitä tuli <3
Kivaa lauantai-iltaa!

Miia kirjoitti...

Kiitos. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, osaatko sanoa saisiko korista selkeästi neliönmuotoisen, jos laittaisi jotakin jämäkkää vahviketta pohjan ympärille ja korin yläosaan(punoisi mukaan)? Kävisiköhän esim. joku ohut puurima vai onnistuisiko ollenkaan?

Miia kirjoitti...

Kyllä korin vahvistaminen varmasti onnistuisi.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että korin voisi punoa esim. ohuen kehikon päälle. Kehikoksi sopisi vaikka suorakulmainen lampunvarjostimen kehikko. Huopasuikaleista pitää silloin leikata sen levyisiä, että ne sopivat valmiiseen kehikkoon ja peittävät sen.

Puurimatkin voisivat toimia, mutta rakentaisin niistä ensin kehikon.

Tuo polyesterihuopakangas on aika retkua, jämäkämmän korin saa punottua oikeasta, paksummasta huopakankaasta. Korille tulee 100 % villahuovasta punottuna enemmän hintaa, mutta kestää kovempaa käyttöä.

Lähetä kommentti